Lauantaina mätsättiin Pirkkalassa hyvässä helteessä. Aamulla mietin kaksi kertaa lähteäkö vai ei, kun univelkaa oli kertynyt , mutta toisaalta Nemolla oli kaksi vapaapäivää alla ja sen mukaista oli sitten koikkelehtiminen ensimmäisellä kierroksella kehässä, joten sininen napsahti. Sinisten kehä meni jo säyseämmin ja Nemo sijoittui hämmästyksekseni ykköseksi! Näissä mätsäreissä ei vaan sinisen nauhan saaneet päässet ollenkaan BIS-kehään, höh. Oltais päästy sellaistakin testaamaan, mutta toisaalta Nemon keskittymiskyky oli jo siinä vaiheessa hellepäivää lähellä nollaa ;) Täytyy vielä sanoa, että Nemon kehäkaveri oli ihana bichon frise Toivo Lappeenrannan läheltä (lomareissulla Pirkanmaalla) ja hän oli koko kisan BIS2! Tuomari oli todella mukava ja kehässä oltiin ainakin tuplat kauemman, mitä aiemmin ollaan totuttu. Tässä arvostelu:

Erittäin iloinen nuori koira. Hyvin hoidetut ja puhtaat: turkki, korvat, hampaat ja silmät. Esiintyy kauniisti seisottaessa ja pöydällä. Liikkuu tasapainoisesti silloin kun ei innostu liikaa. Valloittava persoonallisuus! Esittäjällä ja koiralla hyvä kontakti.

1251218031_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Mä jaksa mitään poseerata, tää on mun!"

Kisojen jälkeen lähdettiin sitten antiikkikaupoille Hauskaan ja hauskaa siellä olikin, niin koirilla, kun ihmisilläkin. Nemo juoksi sulassa sovussa Siirin, Saimin ja Elmerin kanssa pihaa ympäri. Palloa ei kyllä kertaakaan saanut ensimmäisenä kiinni, mutta vetolelua sai kantaa ja vetää Elmerin kanssa. Pihassa oleva lähde oli ihan must-paikka, tytöt kun näyttivät ensin mallia kuinka siellä viilennytään.

1249911759_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Saimi, Elmeri, Nemo ja Siiri

1249911802_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Oikeesti HALUUN ton pallon!"

1249911853_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249912042_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sunnuntaina Nemo tutustui keeshound Säteeseen (8kk). Turkkusessa sai juosta lasten kanssa, taloa ympäri ja aitauksessa hiki päässä. Tosin Nemolla ei tainnut olla muuta mielessä, kun "ne hommat" sen verran hemaiseva neito Säde on. Huomenna ei tarvi varmaan pelätä, että Nemo jyrsii eroahdistuksessaan ulko-ovea, vaikka molemmat ollaan palattu töihin, veikkaan, että nukkuu ja sikeästi.

1249912138_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Moro, kuka sä oot?"

1249912095_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Leikitään sitten!"

1249912178_img-d41d8cd98f00b204e9800998e