Mun flunssaisesta olosta huolimatta käytiin juoksemassa pari agirataa tänään Nokialla. Ensimmäiseltä radalta tuli 15vp ja oltiin kolmansia! Virhepisteet tuli muurilta, josta yksi palikka putosi, jonka jälkeen Nemo meni ohi keinusta (kuulemma näytin sen hyvin) ja yksi ohimeno kepeiltä, kunnes ne alusta uudestaan ja virheittä. Toiselta radalta hylly niiltä kepeiltä ja joku hyppykin lähti väärään suuntaan. Nemolla oli taas hyvä tekemisen meininki ja seurasi mua hienosti, kierrokset olisi voinut olla vähän matalammalla ;)

Oman analysointini tuloksena meille taitaa olla vaikeimpia sellaiset radat, jossa on jotain juoksusuoraa (tällä ekalla radalla oli paljon valsseja, hyvä asia meille, vaikka moni sanoi, että on vaikea) ja ne radat, joilla kepit tulee alku puolella, sillä Nemo malttaa keskittyä niihin monesti paremmin, kun on saanut ensin vähän kaahailla. Muutenkin täytyy treeneissä harjoitella kepeille menoa jonkun toisen esteen kautta, siinä on suurempi vauhti ja Nemon tarvii todella hakea ne kepit sekä oppia vähän jarruttamaan niille.

1315666363_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kolmonen

Tällä viikolla treeneissä meillä oli herkkuagilityä, kun moni ryhmäläinen oli saanut  YLÖKKin kisoissa nollan, mikä tarkoittiaa sitä, että ryhmäläisille täytyy tarjota kakkua. Oikeata kakkua meillä ei ollut, mutta kasapäin muita herkkuja ja vielä sopivasti koirien maalialueella, jossa Nemokin kävi vähän hyppelemässä, kunnes tajuttiin laittaa keppien verkko suojaksi pöytään :D

Eilen illalla käytiin 'koirapuiston lenkillä', jonka varrella siis Kaukajärven koirapuisto vai onko oikea nimi Isolammen? Puistossa harvemmin on porukkaa, joten siellä on saanut terrierit juoksennella kahdestaan. Lunan menoa on niin hauska seurata, kun ei yleensä heti tajua, että nyt hän on vapaana, lähtee loikkimaan varovasti eteenpäin ja kun sitten tajuaa, että tosiaan, tässä ollaan ihan vapaana, baana edessä, niin sitten mennään! Hetken päästä tullaan vielä kyselemään, että eikö se veikka lähde kirmaukseen mukaan :) Kaupunkikoiran pieniä iloja!

1315666572_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Agikisoissa oli Lemmikkipalvelu Koiranpäiviä myyntipiste (on muuten erkkarissakin!), josta mukaan lähti luut, jossa täytteenä lammasta. Tällaiset olen joskus ostanut koirille jouluksi ja on ollut ihan menestys, nyt sain vielä myyjiltä vinkin, ettei luuta kannata heittää pois, vaan sen voi täyttää uudestaan vaikka maksalaatikolla ja pakkasen kautta käyttöön. Tuota timanttiterrieriä en voinut vastustaa, se on ihan meidän Lunan näköinen  ;) Innostuinpahan tässä joku aika sitten hankkimaan koirien palat Nomination koruunikin. Nemon pala on se ihana musta tassu ja Lunan tuollainen terrierin sivukuva, oikea ärrimurri :)